Till Tema modersmål
På Svenska | In English

Tema modersmål - finska

Äidinkieltä esikoulussa

isajalapsiLapsi oppii kieltä henkilöltä, josta hän pitää.
Lapsi oppii ne kielet, joita hän tarvitsee.
Lapsen kieli rikastuu, jos sitä käytetään eri yhteyksissä

Äidinkieltä esikoulussa

Ruotsin kouluviranomaiset panostavat voimakkaasti esikoulujen äidinkielen harjoitteluun. Esikouluvuodet ovat tärkeimmät lapsen äidinkielen kehityksen kannalta, koska tällöin kielen kehityflicka_vid_dators alkaa toden teolla.

Kielen oppiminen tapahtuu esikoulussa leikin, laulujen ja lorujen, satujen ja luovan toiminnan avulla. Sanavarastoa kasvatetaan myös teemojen kautta. Teemana voi olla esim. metsä, Muumilaakso, dinosaurukset jne. riippuen lasten omasta kiinnostuksesta.

 

Opettaja tulee lapsen luokse esikouluun leikkimään ja puhumaan suomea ja toimii yhteistyössä esikoulun henkilökunnan kanssa. Opettaja on esikoulussa tunnin tai puoli toista tuntia viikossa kaupunginosalautakunnasta riippuen. Tunnit tilataan kielikeskuksesta, Språkcentrum, joka on vuodesta 1998 organisoinut myös esikoulun äidinkielen harjoittelun.
Esikoulun äidinkielestä vastaa Kielikeskuksessa apulaisrehtori Britt Hübner. Monissa kunnissa on suomenkielisiä esikouluja, mutta kaikki lapset eivät eri syistä pääse niihin. (Luettelo suomenkielisistä esikouluista alempana.) Tukholman kunnassa on vain yksi "kiertävä" esikoulun äidinkielen harjoittaja/opettaja. Hän on Hannele Peura.

Hannele kertoo:

 

"Monet kaupunginosalautakunnat eivät osta äidinkielen tukea esikouluihin, koska se niiden mielestä on liian kallista.

Jos vanhemmat haluavat äidinkielen tukea lapselleen esikoulussa, heidän pitää puhua esikoulun henkilökunnalle tai johtajalle. Jos äidinkielen tukea ei anneta, asiasta voi valittaa Kouluvirastoon (Skolverket)."


Äidinkieli on tärkeä lapsen identiteetille ja itsetunnolle.
Äidinkieli on lapsen oppimisen perusta.
Lapsi oppii toisen kielen ja muut aineet helpommin.