Malmin fasaani
Männyt ja kuuset ovat sokeita: ne eivät ole huomanneet syksyn saapuneen, mutta koivut ja haavat puolestaan ovat kalvenneita ja alastomaksi riisuttuja. Pihlajat ovat häpeilemättä paljastaneet marjansa, vaahterat ovat punertuneet, ja sienet ovat vaipuneet sammalvuoteilleen.
Olen asunut useita viikkoja Malmilla, Pohjois-Helsingissä. Maaseutu ja metsät eivät ole kaukana täältä, Samuel, ja lukuisat eläimet uskaltautuvat sen matalan kerrostalon luo, jossa asun. Olen nähnyt useita oravia, joitakin siilejä sekä jäniksiä. Pari iltaa sitten unohdin roskat parvekkeelle… Samalla tulin tarjonneeksi yön aikana variksille todellisen juhla-aterian. Mutta ei pidä nurista: muutaman kilometrin päässä talostani ihmiset valittavat hirvistä jotka myllertävät heidän kasvimaansa!
Isännöitsijä oli järjestänyt eilen syystalkoot. Meillä Ranskassa tätä riittiä ei tunneta, ja sanalle talkoot on mahdotonta löytää ranskankielistä vastinetta. Talkoiksi nimitetään yhteisvoimin suoritettua ja vapaaehtoisesti tehtyä työtä. Tässä tapauksessa oli kyse pihan haravoimisesta. Talonmies antoi kaikille miehille haravat, ja me ryhdyimme työhön reippain mielin. Sillä aikaa naiset kattoivat pöydän – talkoisiin näet kuuluu yhteinen ateria -, grillasivat makkaraa ja pitivät silmällä hiljakseen porisevaa vihanneskeittoa. Lapset olivat tietysti mukana juhlatunnelmassa ja telmivät lehtikasoissa.
Kun urakka oli saatu päätökseen, kävimme pöytään. Puhuimme kesystä fasaanikukosta, joka oli viettänyt koko kesän talon pihapiirissä. Vaikka olimme ruokkineet sitä leivänpaloilla, sitä ei enää näkynyt pihapiirissä: tuo kaunis lintu katosi kaksi viikkoa sitten. Eräs naapurin rouvista arveli, että koska talvi oli tulossa, fasaanivanhus oli hakeutunut yksin talviunille jonnekin metsään. "Mutta eiväthän fasaanit nuku talviunta!" rouva Seppälä tokaisi. Hänen mielestään jokin naaras oli viekoitellut kukon mukaansa, ja nyt ne pesivät jossakin kaukana asutuksesta. Tähän herra Seppälä taas väitti vastaan sanoen, että parinmuodostusaika oli ollut ohi jo pitkän aikaa. Luonnostaan pessimistinen talonmiehemme puolestaan pelkäsi jonkun vauhtihurjastelijan ajaneen fasaanin yli. Joku pohti ääneen muuttavatko fasaanit etelään…
Oli hauska kuunnella heidän puhettaan, jokainen esitti oman teoriansa tapahtuneesta. He kuuntelivat toisiaan keskeyttämättä, ajattelivat ja miettivät, pohdiskelivat toistensa teorioiden yksityiskohtia. Epäuskottavimmat teoriat saivat aikaan vain torjuvia ilmeitä, järkevimmille nyökkäiltiin vilpittömän vakuuttuneina. He olivat kaikki vakavissaan, enkä voinut olla huomaamatta kuinka suurta mielihyvää asiasta puhuminen tuotti heille. Kuuntelin heitä vaiti ja hieman alakuloisena, sillä minä tiedän tarkalleen, Samuel, mitä fasaanille oli sattunut. Minä söin sen.
Kaikki tapahtui kaksi viikkoa sitten. Vanhempani olivat vieraisilla luonani. Eräänä iltana kun olimme aterian jälkeen lyhyellä kävelyllä taloni lähistöllä, äitini näki fasaanin aivan ulko-oven vieressä, nurkassa kyyhöttämässä. Ennen kuin ehdin edes esitellä tätä harvinaista naapuria, suuri kivi tainnutti linnun siihen paikkaan. Hätäännyin ja aloin sättiä isääni huutaen että Suomessa fasaanien tappaminen on kiellettyä. Vahinko oli kuitenkin jo tapahtunut ja isä, samalla kun väänsi linnulta niskat nurin, vastasi minulle filosofisesti että varastetut omenat olivat niitä parhaimpia. Saalistamme kantaen menimme viivyttelemättä sisälle.
Äiti ryhtyi kynimään fasaania parvekkeella niin näppärästi kuin ei olisi eläissään muuta tehnytkään. Sen jälkeen hän puhdisti ja pesi linnun ja paloitteli sen kahdeksaan osaan, jotka hän jätti marinoitumaan vahvaan punaviiniin, johon oli lorauttanut konjakkia, oliiviöljyä ja viipaloinut porkkanoita ja sipulia. Hän lisäsi vielä joukkoon kaksi kokonaista mausteneilikkaa, kaksi laakerinlehteä, valkosipulia, persiljaa, pippuria, timjamia ja aavistuksen raastettua muskottia. Kahden päivän kuluttua hän laittoi fasaanin palat kuumaan valurautapataan ja ruskisti niitä kunnes ne olivat saaneet väriä pintaan. Lopuksi hän kaatoi pataan marinadin, laittoi kannen päälle ja antoi ruoan hautua alhaisella lämmöllä neljä tuntia. Illalla seitsemän maissa isä avasi pullon châteauneuf-du-papea, vuosikerta 1987. Yhdeksältä Malmin fasaanista oli jäljellä vain loppuun asti kalutut luut lautasten reunoilla.
Tällä hetkellä minua kuitenkin huolestuttaa Seppälöiden seitsemän- tai kahdeksanvuotias pikkutyttö, joka eilen iltapäivällä tuijotti minua lakkaamatta, kun hänen vanhempansa toisten naapureiden kanssa kummastelivat fasaanin kohtaloa. Tuon pienen tytön jähmettynyt ja järkyttynyt katse paljasti, että hän oli ollut todistamassa fasaaniparan teurastusta. Toivottavasti hän osaa pitää suunsa kiinni.
Törmäsin pikku Seppälään juuri äsken sisälle tullessani, muutaman metrin päässä paikasta jossa rikos tapahtui. Hän tuijotti minua rävähtämättä ja pelokkaasti. Tokaisin hänelle: "Mitä varten sinä minua toljotat? En kai minä sinua syö?"
Philippe Guicheteau
Sunnuntaikirjeitä Suomesta, Tammi 1999
- Kuinka kirjoittaja kuvaa suomalaisia?
- Oletko suomalaisista kirjoittajan kanssa samaa mieltä?
- Ranskassa ei talkoita tunneta. Kuinka on Ruotsissa?
- Mitä luulet naapureiden sanovan jos tai kun he saavat tietää totuuden?
- Kerää kaikki tiedot mitä miehestä kerrotaan.
- Kirjoita myös, mitä hänestä ei sanota.
- Mitä haluaisit miehestä tietää?
- Kirjoita pikkutytön, isän tai äidin versio tapahtuneesta.
