Suomen historiaa lyhyesti

Vuosien 1917-1918 taustatietoa

Videoita vuosien 1938-52 historiasta

Suomen historiaa lyhyesti

Mistä suomalaiset ovat kotoisin?

Historiantutkijat ovat melko yksimielisiä siitä, että Suomi ei ollut mikään tyhjä alue Kristuksen syntymän aikoihin. Jatkuvuusteorian mukaan Suomessa asui ihmisiä koko ajan ja maahan muutti lisää väkeä eri suunnilta. Teoria Volgan mutkasta suomalaisten alkukotina on hylätty sillä perusteella, että alueen on täytynyt olla veden peitossa jääkauden sulamisvaiheen aikana.

Monien tutkijoiden mielestä suomalaisten esivanhemmat ovat saapuneet Suomeen noin 2500 eKr. Tutkijat sanovat myös, että itämerensuomalaisten alkukoti on ollut Baltiassa.

itamerensuomi

Jotkut tutkijat ovat puolestaan hylänneet koko alkukotiteorian. Heidän mielestään ei voi olettaa, että suuri määrä ihmisiä olisi päättänyt muuttaa tiettyyn ilmansuuntaan yhtä aikaa. Todennäköisempää on, että suomalais-ugrilaisia kieliä puhuvia kansoja on asunut laajalla alueella Pohjois-Euroopassa, ja nykyiset kansat ovat jäänteitä muinaisilta ajoilta.

Skandinaavisen pronssikulttuurin leviäminen toi Suomen rannikolle skandinaavista geenistöä. Siksi suomalaiset ovat yhtä lähellä ruotsalaisia ja virolaisia geneettisesti, vaikka maata asutettiin enimmäkseen Viron suunnasta.

Lappalaisten alkuperä on edelleen epävarma, mutta jos Etelä-Suomen lappalaiset olivat samaa geneettistä alkuperää kuin nykyiset saamelaiset, suomalaisten esivanhemmat saapuivat Suomeen vain vähän yli 2000 vuotta sitten. Jos taas Etelä-Suomen lappalaiset olivat geneettisesti samaa alkuperää kuin ei-saamelaiset eurooppalaiset, suomalaisten geneettiset esivanhemmat olisivat voineet saapua Suomeen jo 10 000 vuotta sitten.

Lähde: Muutosten maailma. Esihistoria ja Ruotsin vallan kausi. Hannula - Peltovuori. WSOY 2000

Esihistoriallinen aika

Kivikauden (n. 10 000 eKr. - 1500 eKr.) asukkaat eivät tunteneet metalleja, mutta he osasivat tehdä puusta, luusta ja kivestä nuolia, keihäänkärkiä, nuijia ja veitsiä. He metsästivät, kalastivat ja keräsivät kaikkea syötäväksi kelpaavaa, kuten linnun munia ja kasveja. Ihmisillä ei ollut pysyvää asuinpaikkaa, vaan he pystyttivät asuinkotansa sinne, missä oli helppo saada saalista. He liikkuivat paikasta toiseen kesällä ruuhilla, talvella suksilla tai reellä.

Pronssikauden (n. 1500 eKr. - 500 eKr.) aikana Suomessa asuvat ihmiset oppivat hautaamaan vainajat kiviröykkiöihin, ns. hiidenkiukaisiin. Maahan oli tullut lännestä väkeä, joka toi mukanaan myös maanviljelystaidon ja pronssiesineitä.

Pronssia ei voinut saada Suomesta, mutta rautaa pystyttiin valmistamaan järvi- ja suomalmista, jota oli myös Suomessa. Rautakaudella (n. 500 eKr. - 1150 jKr.) suomalaisista kehittyi taitavia seppiä, jotka takoivat sekä aseita että työkaluja. Maa oli edelleen harvaan asuttu, mutta vesireittien varsilla oli jo pieniä kyliä. Neljä muinaismaakuntaa oli kehittynyt tällä kaudella: Varsinais-Suomi, Häme, Karjala ja Ahvenanmaa. Suomi oli rajamaata, jonka kautta ruotsalaiset ja novgorodilaiset hyökkäilivät toistensa kimppuun. Rannikolla asuville 1000-luku oli rauhatonta aikaa, kun viikingit tekivät hyökkäyksiä suomalaisten asumuksiin. Suomesta on löytynyt noin 50 hopeakätköä tältä ajalta.

Historiallinen aika

Keskiaika

Kristinuskon tuloa Suomeen pidetään keskiajan (n. 1150 jKr. - 1520 jKr.) alkuna Suomessa. Uusi usko tuli maahan sekä idästä että lännestä. Ortodoksinen uskonto saapui saarnamiesten mukana idästä. Rannikolla asuvat taas kuulivat roomalaiskatolisesta uskosta kauppiailta, jotka tulivat Ruotsista. Ruotsalaiset tekivät myös kolme ristiretkeä Suomeen. Tarkoitus oli käännyttää suomalaiset kristinuskoon ja samalla valloittaa maata Ruotsille. Novgorodilaisilla oli samat aikeet, hekin halusivat lisää maata. He riitelivät ruotsalaisten kanssa niin paljon, että saksalaiset joutuivat neuvottelemaan rauhan näiden maiden välille. Rauha solmittiin vuonna 1323 Pähkinäsaaressa "ikuisiksi ajoiksi", kuten sopimuksessa sanotaan.

Mielenkiintoinen asiakirja on Birger Jarlin suojelukirje Karjalan naisille vuodelta 1316. Se on vanhin Suomea koskeva alkuperäisasiakirja.

Itäraja
Kuten tiedetään, Ruotsi onnistui paremmin Suomen alueiden valloituksessa. Rajoista on kuitenkin taisteltu usein ja uusia rauhansopimuksia on solmittu joka vuosisadalla. Valtansa turvaamiseksi ruotsalaiset alkoivat rakentaa Suomeen 1200-luvulla linnoja, joista vanhin on Hämeen linna. Sitä alettiin rakentaa 1200-luvun puolivälissä, Turun ja Viipurin linnaa saman vuosisadan loppupuolella ja Olavinlinnaa vuonna 1475. Alussa ne olivat linnaleirejä, joita vahvistettiin ja laajennettiin vähitellen, niin että niistä lopulta tuli komeita asuin- ja puolustuslinnoja.
Keskiajan lopussa Suomessa saattoi kulkea maanitetä pitkin linnasta linnaan, mutta vesitse liikkuminen oli myös tavallista. Kaupunkeja oli vielä vähän, mutta ne olivat kuitenkin tärkeitä talouden kannalta.

Uusi aika

Kustaa Vaasa
keskitti poliittista valtaa kuninkaan käsiin muun muassa takavarikoimalla katolisen kirkon omaisuuden. Hän onnistui myös tekemään Ruotsista perintövaltakunnan. Jakaessaan perintöä pojilleen hän antoi Suomen lounaisosan herttuakunnaksi Juhanalle, joka asui muutamia vuosia Turun linnassa. Hänellä oli siellä kanslia ja suomalaisista aatelismiehistä muodostettu neuvosto. Hän korjautti ja laajennutti linnaa sekä sisusti sen hienoksi hoviksi, jonne hän toi vaimonsa, puolalaisen prinsessan Katariina Jagellonican.

Mikael Agricolan
kuolinpäivä 9. huhtikuuta on sekä suomen kielen että Agricolan päivä. Suomen kirjakielen isän arvonimen saanut Turun piispa oli tavallaan sodan uhri, sillä hän kuoli ollessaan paluumatkalla Moskovasta rauhanneuvotteluista keväällä 1557.

Uuden ajan ensimmäisen vuosisadan loppu oli levotonta aikaa itärajan tuntumassa. Kahakoita käytiin usein ja vuosisadan lopussa rauhansopimuksia sovittiin jopa vain vuodeksi kerrallaan. Täyssinän rauhasta vuonna 1595 piti kuitenkin tulla ikuinen. Silloin sovittiin, että "kaikille näille rajoille tulee asettaa tietyt rajamerkit, niin kuin ne vanhallaan ovat olleet, kummankin puolen kirjojen ja vanhojen asukkaiden totuudenmukaisten kertomusten perusteella, niin että tästä lähtien mitään uutta epäsopua tai tyytymättömyyttä siitä ei kummallekaan puolelle aiheudu...". Sota jatkui taas pian ja vuonna 1617 oli aika solmia rauha Stolbovassa. Silloin Ruotsin valtakunta oli laajimmillaan.

Nuijasota
Sotaa käytiin vuoden 1596 lopussa ja 1597 alussa Pohjanmaalla, Hämeessä ja Savossa. Syynä talonpoikien tyytymättömyyteen oli ns. linnaleirijärjestelmä, josta he olivat valittaneet ilman tulosta. Talollinen Jaakko Ilkka on tunnetuin kapinallinen, hänen johdollaan nuijamiehet ryöstivät ja polttivat aatelisten kartanoita ja tappoivat sotilaita. Mutta myös kapinallisille kävi huonosti, heidätkin tapettiin.

Pietari Brahe
eli Per Brahe (1602-1680) vaikutti varsin paljon Suomen kehitykseen. Hän tutustui maahan ja sen oloihin perusteellisesti ja toimi tarmokkaasti sivistysolojen kohentamiseksi, muun muassa perustamalla Turun yliopiston. Hänen mielestään suomen kieli oli aiheettomasti syrjäytetty. Brahe perusti myös useita kaupunkeja; Hämeenlinnan, Savonlinnan, Sortavalan, Lappeenrannan, Raahen, Kristiinankaupungin, Kajaanin, Kuopion ja Brahean (Lieksa). Hän rakennutti myös uusia teitä Suomeen sekä järjesti postireittejä. Monien uudistusten ansiosta Brahen aikaa kutsutaan "kreivin ajaksi", hyväksi ajaksi. Per Brahe on myös kirjoittanut Suomesta, että "minä olin maahan tyytyväinen ja maa minuun sangen tyytyväinen".
Tuohon aikaan suuri osa suomalaisista asui vielä savupirteissä ja niitä käytettiin asuntoina pitkälle 1700-luvulle. Noitavainot olivat yleiseurooppalainen ilmiö keskiajan lopulla ja uuden ajan alussa. Vainoja järjestettiin jonkin verran myös Suomessa 1600-luvun lopussa, lähinnä Pohjanmaalla.

Suuri Pohjan sota
Ruotsin suurvalta-asema horjui jo 1700-luvun alussa. Kaarle XII kävi sotaa lähes koko kuninkaana olonsa ajan. Sodan aikana venäläiset miehittivät suuren osan Suomea, tälle ajalle on annettu nimi Isoviha (1713-1721). Monet virkamiehet sekä sivistyneistön edustajat pakenivat Ruotsiin hallituksen kehotuksesta. Suuri pohjan sota päättyi Uudenkaupungin rauhaan vuonna 1721. Rauhansopimuksessa luovutettiin Venäjälle osa Kaakkois-Suomea.

Pikkuviha
Venäjällä vaihtui hallitsija vuonna 1740. Kruunua tavoitteli myös Pietari Suuren tytär Elisabet, jota Ruotsin hattupuolue alkoi tukea. Päästyään keisarinnaksi Elisabetin armeija kuitenkin hyökkäsi Suomeen. Hän julkaisi myös manifestin, jossa oli valmis tukemaan suomalaisia, jos he haluaisivat olla "nijncuin yxi wapa ja eij cennengän wallan alla olewainen ma". Näin Suomesta olisi tullut puskurivaltio Venäjän rajalle. Ehdotusta ei koskaan toteutettu poliittisen tilanteen muututtua. Rauha solmittiin Turussa 1743, nyt Ruotsi menetti tärkeät puolustuslinnansa itärajalta ja suurvalta-asema romahti lopullisesti.

Uutta linnoitusta alettiin rakentaa Helsingin edustalle kaupunkia suojaamaan. Ranska tuki taloudellisesti Sveaborgin eli Viaporin rakennustyötä lahjoittamalla 90 tynnyriä kultaa Ruotsille.

Kustaa III:n aika

Pohjanlahden kauppapakko
Tukholman porvarit olivat hoitaneet yksinoikeudella kauppaa Pohjanlahden kaupunkien kanssa jo vuosisatojen ajan. Talonpojat eivät pitäneet siitä, sillä he eivät voineet itse hinnoitella tavaroitaan kun hinnoista sovittiin Tukholmassa. Tervasta oli tullut 1600-luvulla tärkeä vientiartikkeli, mutta suomalaiset eivät saaneet siitä kunnon hintaa. Asiasta valitettiin valtiopäivillä 1760-luvulla Anders Chydeniuksen johdolla ja lahjuksiakin käytettiin ennen kuin Uusikaupunki, Naantali, Rauma ja Porvoo saivat luvan harjoittaa vapaasti kauppaa Itämeren alueella. Samalla myös neljä kaupunkia sai tapulioikeudet. Seurauksena oli muun muassa se, että tervan hinta nousi nopeasti kolminkertaiseksi ja Pohjanmaan talonpojat "polttivat tervaa metsiä säästämättä eivätkä voineet olla rikastumatta".

Anders Chydenius
Anders eli Antti Chydenius (1729-1803) oli kotoisin Pohjanmaalta. Siellä hän myös toimi pappina, muun muassa Kokkolan kirkkoherrana. Hän arvosteli Kustaa III:n ajan byrokratiaa ja kannatti suurempaa taloudellista vapautta. Pappien edustajana valtiopäivillä hän sai aikaan sen, että ns. Pohjanlahden kauppapakko kumottiin siten että Oulu, Kokkola, Vaasa ja Pori saivat oikeuden käydä ulkomaankauppaa eli ne saivat tapulikaupungin oikeudet. Tätä ennen kaikki ulkomaankauppa piti käydä Turun tai Tukholman välityksellä.

Antti Chydenius kiinnitti huomiota myös palvelusväen elämään. Hänen mielestään palvelijoiden ja talonpoikien piti saada sopia vapaasti työehdoista ilman valtion sekaantumista asiaan. Isänmaa ilman vapautta ja ansiomahdollisuuksia on suuri sana, jolla on pieni merkitys, ajatteli Chydenius. Hän sai myös läpi vaatimuksensa uskonnonvapaudesta. Kun Chydenius oli arvostellut Ruotsin sotapolitiikkaa ja vaatinut, että säätyjen pitäisi saada tutkia kriittisesti kuninkaan raha-anomuksia, hän joutui epäsuosioon, ja jätti politiikan.

Anjalan liitto syntyi Kustaa III:n Venäjän sodan (1788-1790) aikana Suomessa olleiden upseerien keskuudessa. He vastustivat kuninkaan itsevaltaista politiikkaa, muun muassa hyökkäyssodan aloittamista Venäjää vastaan. Taustalla oli myös Y.M. Sprengtportenin ajatus Suomen irrottautumisesta Ruotsista. Salaliittoon osallistuneet upseerit joutuivat oikeuteen ja yksi heistä teloitettiin.

Kustaan aika oli sivistyselämän kukoistuskautta, hän tuki taidetta ja kirjallisuutta. Turussa vaikutti siihen aikaan Henrik Gabriel Porthan. Hän tutki ensin kansanrunoja, joista julkaisi teoksen De poesi fennica. Se oli pohjana myöhemmille kansanrunouden tutkimuksille. Porthan oli myös mukana Aurora-seurassa, jossa harrastettiin muun muassa suomen kieltä ja Suomen historiaa. Seura alkoi vuonna 1771 julkaista Suomen ensimmäistä sanomalehteä, Tidningar utgifne af ett Sällskap i Åbo. Aurora-seura oli mukana julkaisemassa ensimmäistä suomenkielistä sanomalehteä,Suomenkieliset Tieto-Sanomat. Kustaa III oli kiinnostunut Suomen asioista ja vieraili maassa 1775. Hän perusti muun muassa Kuopion ja Tampereen kaupungit, uudisti lääninjaon, perusti Vaasan hovioikeuden ja uudisti sotalaitosta. Uusia maanteitä rakennettiin hänen aikanaan Keski- ja Pohjois-Suomeen.

Autonomian aika
Venäjän tarkoitus ei alun perin ollut liittää Suomea keisarikuntaan, vaan pitää maa miehitettynä niin kauan, että Ruotsi suostuisi Englantia vastaan suunniteltuun mannermaasulkusopimukseen. Sota muuttui kuitenkin valloitussodaksi poliittisen tilanteen muuttuessa Euroopassa. Kun venäläiset olivat valloittaneet Suomen, suomalaisia yritettiin pakottaa vannomaan uskollisuudenvala Venäjän keisarille. Se oli psykologinen erehdys, hänen oli päinvastoin yritettävä pitää suomalaiset tyytyväisinä alamaisina. Rauha solmittiin

Maaliskuussa 1809 kutsuttiin valtiopäivät koolle Porvooseen, myös keisari oli läsnä. Hän vahvisti Suomen lait ja uskonnon sekä säätyjen etuoikeudet. Säädyt vannoivat uskollisuudenvalan keisarille. Keisari antoi esitykset, joista säätyjen tuli päättää: sotalaitos, veronkanto, rahalaitos sekä muut hallintovirastot. Valtiopäivät kutsuttiin kuitenkin seuraavan kerran koolle vasta vuonna 1863, joten käytännössä keisari päätti Suomen asioista kenraalikuvernöörin välityksellä. Vuodesta 1816 Suomen keskushallintoa hoiti Keisarillinen Suomen senaatti,Maatalous oli tärkein elinkeino 1800-luvun alussa, noin 90% väestöstä sai toimeentulonsa siitä. Suomen teollistuminen alkoi 1840-luvulla, kun ensimmäiset höyrykoneet otettiin käyttöön tehtaissa. Keisari Aleksanteri II (1855-1881) käski senaatin laatia laajan uudistusohjelman Suomelle: Kansanopetusta, kauppaa, liikennettä ja teollisuutta tuli kehittää. Täydellinen elinkeinovapaus astui voimaan 1879.

Kansallisromantiikka ja nationalismi olivat kantavia aatteita 1800-luvun Suomessa. Ruotsinkielinen sivistyneistö alkoi keskustella Suomen kansan olemassaolosta ja kansallisesta identiteetistä. Turun yliopiston opiskelijat ryhtyivät jo 1700-luvun lopussa keräämään kansanrunoja ja tekemään murretutkimuksia, jotka olivat pohjana suomalaisen identiteetin hahmottumiselle.

Elias Lönnrot (1802-1884) kokosi valtavan määrän kansanrunoja, joita hän muokkasi ja kokosi niistä Kalevalan. Se oli tärkeä teos sekä suomalaisen kansallishengen että suomen kielen kehittymiselle.

J.L. Runeberg(1804-1877) työ kohdistui lähinnä ruotsinkieliseen sivistyneistöön, sillä Runeberg kirjoitti ruotsiksi. Hän opetti ymmärtämään Suomen luonnon kauneutta ja yksinkertaista kansaa. Runeberg kirjoitti myös Suomen maantiedon oppikirjan, jota käytettiin monta vuosikymmentä kouluissa. Hänen runonsa Vårt land otettiin Suomen kansallislauluksi, joka esitettiin ensimmäisen kerran 1800-luvun puolivälissä.

J.V. Snellman (1806-1881) tajusi, että suomalaisten oli kehitettävä sivistystään, jotta heidät tunnustettaisiin kansaksi toisten kansojen joukossa. Ilman omaa kieltä se ei onnistu, joten suomen kielen saaminen tasa-arvoiseksi ruotsin rinnalle oli välttämätöntä. Muodollisesti se tapahtui 1863, mutta käytännössä päätöksen toimeenpanoa hidasteltiin 1900-luvun alkuun saakka. Snellmanin onnistui saada Suomelle myös oma raha 1860-luvulla.

Kuvataiteen kultakausi
Uusromanttiset virtaukset ja kansalliset pyrkimykset voimistuivat taiteessa 1890-luvulla. Silloin arvostettiin taiteilijoita ja kirjailijoita erittäin paljon, mikä näkyi taloudellisenkin tuen kasvuna. Monet suomalaiset taiteilijat halusivat kuvata alkuperäistä ja aitoa, kuten eurooppalaisissakin piireissä tehtiin. Suomessa suuntauksen nimeksi tuli karelianismi, inspiraatiota haettiin Karjalasta.

Puolueiden synty
Ensimmäiset poliittiset ryhmittymät syntyivät Suomessa kielitaistelun aikana. Fennomaanien tunnuslause oli "yksi kansa, yksi kieli" ja svekomaanien eli ruotsinmielisten "kaksi kansaa, kaksi kieltä". Liberaalit taas kannattivat lausetta "yksi kansa, kaksi kieltä”. Työväenliike sai myös jalansijaa ja Suomen työväenpuolue perustettiin vuonna 1899.

Maahan muodostui 1880-luvulle tultaessa monia vapaaehtoisia kansalaisjärjestöjä. Tärkeimmät järjestöt työväenaatteen lisäksi olivat raittiusliike, nuorisoseura- ja naisasialiike. Koulujen ja kirjastojen perustaminen sekä sanomalehtien yleistyminen kohottivat kansan tietoisuutta epäkohdista.

Tie itsenäisyyteen

Venäjällä alkoi olla vaikeuksia reuna-alueidensa kanssa 1800-luvun lopussa. Niinpä Suomessakin tehtiin "venäläistämistoimenpiteitä", jotta alueet voitaisiin liittää lujemmin emämaahan. Suomeen nimitettiin kenraalikuvernööriksi eli korkeimmaksi virkamieheksi Nikolai Bobrikov 1897. Hän oli Itämeren alueen sotilaspoliittisten kysymysten erikoistuntija ja halusi ensimmäisenä sulauttaa Suomen armeijan Venäjän armeijaan. Suomen säädyiltä riistettiin lainsäädäntöoikeus ns. helmikuun manifestilla, mikä oli ensimmäisen sortokauden alkua.

Kun Venäjä oli hävinnyt Japanin sodan, keisarin oli pakko lopettaa sortotoimenpiteet Suomessa, jotta kansa ei olisi noussut kapinaan. Vuonna 1906 heinäkuussa keisari vahvisti uuden valtiopäiväjärjestyksen ja vaalilain: Suomessa tuli olemaan yksikamarinen eduskunta, jossa oli 200 edustajaa. Äänioikeus oli yleinen ja yhtäläinen, jokainen 24 vuotta täyttänyt mies ja nainen oli äänioikeutettu.

Toinen sortokausi (1908-1917)
Venäjällä taantumukselliset panslavistit ryhtyivät toteuttamaan Suomen täydellistä liittämistä emämaahan. Siellä säädettiin sellaisia lakeja, että Suomen senaatti ja eduskunta joutuivat Venäjän hallituksen valvontaan ja venäläiset saivat Suomessa samat oikeudet kuin suomalaisetkin. Lopulta 1914 julkaistiin laaja venäläistämisohjelma, joka olisi toteutuessaan olisi merkinnyt Suomen täydellistä sulautumista Venäjään. Vain Suomen eduskunta säilytti jonkinlaisen määräysvallan, vaikka se hajotettiin monesti. Vaaleissa kansa antoi kuitenkin äänensä niille edustajille, jotka eniten vastustivat venäläisiä. Yhä useammat suomalaiset alkoivat haaveilla itsenäisestä Suomesta. Isänmaallista intoa pidettiin yllä ylioppilaskunnissa, kouluissa, nuorisoseuroissa ja työväenyhdistyksissä.

Vuonna 1914 alettiin valmistella aseellista vastarintaa maan vapauttamiseksi. Ensin pyydettiin apua Ruotsilta, mutta se ei halunnut vaarantaa puolueettomuuttaan. Saksa sen sijaan lupasi antaa sotilaskoulutuksen 200:lle suomalaiselle ylioppilaalle. Myöhemmin koulutettavien määrää nostettiin noin 2000:een.

Venäjällä tapahtui vallankumous maaliskuussa 1917 ja keisari luopui kruunustaan. Uusi väliaikainen hallitus palautti Suomelle perustuslakien mukaisen autonomian. Sen uskottiin rauhoittavan suomalaiset. Sosiaalidemokraatit saivat hyväksytyksi heinäkuussa ns. valtalain, jonka nojalla eduskunnasta tuli korkeimman vallan käyttäjä Suomessa, lukuun ottamatta ulkopolitiikkaa ja sotilasasioita. Venäläiset eivät hyväksyneet lakia, vaan hajottivat eduskunnan.

Lokakuun vallankumouksen vaikutukset tuntuivat myös Suomessa. Marraskuussa eduskunta päätti taas, että se on korkeimman vallan käyttäjä. Tällä kertaa venäläiset eivät protestoineet. Saman kuun lopulla nimitettiin porvarillinen hallitus, ns. itsenäisyyssenaatti, jonka johdossa oli P. E. Svinhufvud. Hän jätti eduskunnalle esityksen tasavallan hallitusmuodoksi, se hyväksyttiin 6. joulukuuta 1917. Suomi julistettiin riippumattomaksi tasavallaksi, mutta valtiomuodosta alettiin kiistellä myöhemmin. Rojalistit pääsivät kiistassa voitolle ja maalle valittiin kuninkaaksi Hessenin prinssi Friedrich Karl, jonka hallitsijanimeksi suunniteltiin Väinö I. Hän erosi kuitenkin ennen kuin ehti tulla Suomeen. Sen jälkeen maasta tehtiin tasavalta, jonka ensimmäiseksi presidentiksi valittiin K.J Ståhlberg heinäkuussa 1919.

Heti itsenäistymisen jälkeen suomalaiset ajautuivat vuoden 1918 alussa sisällissotaan, jossa sosialistien punakaartit taistelivat porvarien suojeluskuntia vastaan. Senaatti antoi järjestysvallan organisoinnin Mannerheimille, joka oli palvellut 30 vuotta Venäjän armeijassa. Lyhyt sota päättyi valkoisten voittoon, jonka kunniaksi järjestettiin voitonparaati Helsingissä 16.5.1918. Sodan jälkeen kuoli pääasiassa koston uhreina tuhansia, punaisten puolella olleita sotilaita ja siviilejä. Heitä kuoli myös vankileireillä yli 10 000.

Suomen presidentit

Suomen uudessa perustuslaissa presidentille annettiin suuret valtuudet päättää asioista itse. Se oli myönnytys kuningasmielisille, jotka olivat hävinneet kiistan maan valtiomuodosta. Suomalaisten mielestä on ollut hyvä, että maalla on ollut voimakkaita presidenttejä. Eniten valtaansa on käyttänyt Kekkonen, sanotaanpa hänen joskus ylittäneen valtuutensa.

Presidentillä on oma lippu ja 1700-luvun lopulla sävelletty porilaisten marssi on hänen "tunnuslaulunsa". Sitä soitetaan muun muassa silloin kun tasavallan presidentti esiintyy virallisissa tilaisuuksissa.

K.J. Ståhlberg (1919-1925)

oli siviiliammatiltaan lakimies. Hän ei tehnyt yhtään valtiovierailua muihin maihin presidenttinä ollessaan. Hänen kaudellaan ratkaistiin Ahvenanmaan kysymys Kansainliitossa: saarten tuli kuulua Suomelle. Ahvenanmaalle annettiin laaja itsehallinto. Toinen tärkeä asia oli rauhan solmiminen Neuvosto-Venäjän kanssa. Se tapahtui Tartossa 1920. Alkoholin myynnin ja käytön kieltävä kieltolaki astui voimaan 1919 ja kumottiin vasta vuonna 1932.

Lauri Relander (1925-1931)

puolestaan matkusti paljon ja sai lisänimen Reissu-Lasse. Ennen presidentiksi tuloaan hän oli ollut Kokoomuksen kansanedustajana ja Viipurin läänin maaherrana. Hän järjesti Suomen suhteet muihin Pohjoismaihin. Yleisradio aloitti toimintansa vuonna 1926. Presidenttikautensa lopulla hän osoitti sympatiaa äärioikeistolaista lapuanliikettä kohtaan, eikä häntä enää valittu uudelleen.

Pehr Evind Svinhufvud (1931-1937)

oli myös lakimies ja tuomitsi jyrkästi venäläistämistoimet, joilla Suomea yritettiin liittää lujemmin Venäjään. Siksi hänet pidätettiin kesken oikeuden istunnon ja karkotettiin Siperiaan kolmeksi vuodeksi (1914 - 1917). Sisällissodan päätyttyä hänet nimitettiin valtionhoitajaksi eli korkeimman vallan haltijaksi. Hän oli rojalisti ja erosi virastaan kun ei onnistunut tekemään Suomesta kuningaskuntaa. Svinhufvudin presidenttikaudella solmittiin hyökkäämättömyyssopimus Neuvostoliiton kanssa ja Suomi julisti pohjoismaisen suuntauksen poliittiseksi ohjenuorakseen 1935. , lakina, jonka avulla torppareille pakkolunastettiin maata (1922). Kun Neuvostoliitto vaati Suomelta alueita syksyllä 1939, Kallio kieltäytyi jyrkästi luovuttamasta palaakaan isänmaasta venäläisille. Talvisodan aikana hän esiintyi paljon julkisuudessa ja valoi rohkeutta ja puolustustahtoa suomalaisiin. Välirauhansopimuksen allekirjoittaminen vuonna 1940 oli Kallion raskas tehtävä. Pian sen jälkeen hänen oli erottava presidentin virasta sairauden vuoksi. Hän kuoli saman vuoden lopulla tarkastaessaan kunniakomppaniaa Helsingin rautatieasemalla, kun oli lähdössä Helsingistä kotiin Nivalaan.

Kyösti Kallio (1937-1940)

kallio2 oli mukana politiikassa jo nuorena miehenä ja hän oli Maalaisliiton kansanedustajana 20 vuotta. Hänen nimensä on jäänyt pysyvästi historiaan Lex Kalliona, lakina, jonka avulla torppareille pakkolunastettiin maata (1922). Kun Neuvostoliitto vaati Suomelta alueita syksyllä 1939, Kallio kieltäytyi jyrkästi luovuttamasta palaakaan isänmaasta venäläisille. Talvisodan aikana hän esiintyi paljon julkisuudessa ja valoi rohkeutta ja puolustustahtoa suomalaisiin. Välirauhansopimuksen allekirjoittaminen vuonna 1940 oli Kallion raskas tehtävä. Pian sen jälkeen hänen oli erottava presidentin virasta sairauden vuoksi. Hän kuoli saman vuoden lopulla tarkastaessaan kunniakomppaniaa Helsingin rautatieasemalla, kun oli lähdössä Helsingistä kotiin Nivalaan.

Risto Ryti (1940-1944)

oli pankki- ja finanssimies, jonka Paasikivi onnistui painostamaan mukaan politiikkaan. Rytistä tehtiin pääministeri talvisodan syttyessä ja hän alkoi hoitaa presidentin virkaa Kallion erottua siitä. Jatkosodan loppuvaiheessa Suomi tarvitsi kipeästi sotakalustoa, sillä Saksa oli vetäytynyt Suomen rinnalta sodasta, eivätkä suomalaiset halunneet enää olla Saksan liittolaisia. Silloin Ryti allekirjoitti henkilökohtaisesti sopimuksen saksalaisten kanssa ja suomalaiset saivat tarvitsemaansa apua. Häntä syytettiin sotasyyllisyysoikeudenkäynnissä maanpetoksesta ja tuomittiin kymmeneksi vuodeksi vankilaan. Rangaistusta lyhennettiin Rytin huonon terveyden takia.

C.G.E. Mannerheim (1944-46)

Presidenttinä Mannerheim toimi vain pari vuotta, mutta hänen uransa kokonaisuudessaan on ainutlaatuinen Suomen historiassa. Hän oli Suomen sotajoukkojen päällikkönä kolmessa sodassa ja valtion päämies kaksi kertaa. Mannerheim oli myös valtionhoitajana muutaman kuukauden ennen kuin Ståhlbergistä tuli ensimmäinen presidentti. Eduskunta valitsi Mannerheimin presidentiksi elokuussa 1944 Rytin tilalle. Hän katkaisi heti suhteet Saksaan, ja hänen auktoriteettinsa oli apuna kun Suomi vaihtoi puolta Sodassa, teki aseleposopimuksen Neuvostoliiton kanssa ja taisteli saksalaisia vastaan Lapissa. Välirauha solmittiin venäläisten kanssa Moskovassa syksyllä 1944.

Mannerheimin persoonallinen arvovalta oli edelleen tärkeä, kun hoidettiin suhteita liittoutuneiden valvontakomissioon. Sen tehtävänä oli valvoa rauhanehtojen toteuttamista Suomessa, komissioon kuului noin 150 neuvostoliittolaista ja noin 20 brittiä.

Juho Kusti Paasikivi (1946-1956)

oli rojalisti ja historian tuntija. Hän kannatti ns. myöntyvyyssuuntausta eli joustavaa suhtautumista venäläisten vaatimuksiin Suomen vielä kuuluessa Venäjälle. Hän oli myös lähettiläänä Tukholmassa 1930-luvun lopulla. Syksyllä 1939 Paasikivi oli neuvottelemassa Moskovassa aluevaatimuksista, joita Neuvostoliitto oli esittänyt Suomelle. Hänen mielestään Suomen olisi pitänyt suostua osaan näistä vaatimuksista.Välirauhanehdot vahvistettiin Pariisin rauhassa vuonna 1947.

Presidentti Paasikiven mielestä Suomen ulkopolitiikassa oli kaikkein tärkeintä hyvät ja luottamukselliset suhteet Neuvostoliittoon, jonka kanssa solmittiin Ystävyys-, Yhteistyö- ja Avunantosopimus (YYA) vuonna 1948. Se oli voimassa yli 40 vuotta, ja se oli Suomen ulkopolitiikan perustana tämän ajan. Hän halusi myös pitää Suomen poissa suurpoliittisista konflikteista sekä luoda hyvät suhteet muihin Pohjoismaihin. Suomi liittyi Pohjoismaiden neuvostoon vuonna 1956 ja YK:hon 1955.

Helsingissä pidettiin olympialaiset 1952 ja samana vuonna Suomi sai maksettua sotakorvaukset Neuvostoliitolle. Vähän ennen Paasikiven presidenttikauden loppua Neuvostoliitto palautti Suomelle Porkkalan alueen, vaikka se rauhanehtojen mukaan oli vuokrattu vielä 37 vuodeksi. 1950-luvulla nuorisokulttuuri alkoi kehittyä ja kasvaa Suomessa.

Urho Kaleva Kekkonen (1956-1982)

oli metsätyönjohtajan poika. Hän tuli mukaan politiikkaan jo nuoruudessaan. Kekkonen edusti Maalaisliittoa, jonka nimi myöhemmin muutettiin Keskustapuolueeksi. Sisällissodan lopussa hän joutui teloittamaan punaisia vankeja, minkä kertoi jättäneen syvän arven sieluunsa.

Presidentiksi tultuaan Kekkonen jatkoi ulkopolitiikassa samaa linjaa kuin Paasikivi. Niinpä sitä alettiin kutsua Kekkonen-Paasikivi –linjaksi. Neuvostoliittoon Kekkonen piti niin hyviä suhteita, että alettiin puhua Suomen olevan rähmällään sinne päin. Ulkomailla asiasta käytettiin sanaa suomettuminen (finlandisering), jolla viitataan siihen, että Neuvostoliitto sekaantui Suomen sisäpolitiikkaan – puhumattakaan ulkopolitiikasta.

Valtansa huippuvuosina Kekkosen ystävä- ja tuttavapiiriin kuului sekä poliitikkoja, taiteilijoita että muita kulttuurialan ihmisiä. Ilmiönä heistä käytettiin nimitystä perässähiihtäjät. He olivat henkilöitä, jotka olivat aina samaa mieltä presidentin kanssa. Ne henkilöt, jotka eivät olleet presidentin suosiossa, saattoivat saada häneltä ns. myllykirjeen, jossa heitä moitittiin tai ojennettiin jonkin Kekkosta ärsyttäneen asian vuoksi.

Helsingissä pidettiin Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökonferenssi (ETYK) 1975, mikä oli näyttö aktiivisesta puolueettomuuspolitiikasta. Siinä sovitut Helsingin kymmenen periaatetta ovat edelleen Euroopan valtioiden keskinäisen yhteistyön kulmakivenä.

Kekkonen oli presidenttinä erittäin kauan. Kerran hänen virkakauttaan jatkettiin poikkeuslailla, sillä hän ei suostunut asettumaan ehdokkaaksi tavallisiin vaaleihin.

UKK:ta on pidetty kovana urheilijana, kalastajana ja naissankarina. Todellisia perässähiihtäjiä olivat ne, jotka olivat hänen mukanaan Lapissa ja yrittivät pysyä vauhdissa mukana. Hänestä kerrotaan lukemattomia kaskuja ja vitsejä.

Mauno Koivisto (1982-1994)

Sosiaalidemokraatti Mauno Koivisto oli ministerinä monessa hallituksessa ennen kuin hänet valittiin presidentiksi. Hänellä oli hyvä maine yli puoluerajojen, mikä johtui siitä, että hän pysytteli poissa Kekkosen kauden sisäpiireistä. Presidenttinä Koivisto korosti sitä, että Suomi haluaa säilyttää hyvät suhteet kaikkiin naapureihinsa. Hän korosti Suomen puolueettomuutta ja kannatti Suomen liittymistä Euroopan unioniin. Berliinin muurin sortumisen jälkeen Suomi neuvotteli uuden sopimuksen Neuvostoliiton kanssa vanhan YYA –sopimuksen tilalle.

Sisäpolitiikassa hän vaikutti siihen, että eduskunta sai takaisin valtaa, joka sille kuuluu perustuslain mukaan. Pääministerin tulee olla keskeinen sisäpoliittisen vallan käyttäjä, eikä presidentillä ole enää oikeutta hajottaa eduskuntaa.
Eläkkeelle jäätyään Koivisto on ollut suosittu luennoitsija talouselämään liittyvistä aiheista.

Martti Ahtisaari (1994-2000)

Ahtisaari on koulutukseltaan opettaja, mutta on toiminut ammatissaan vain vuoden. Sen jälkeen hän on ollut Pakistanissa liikuntaopiston asuntolan johtajana, Tansaniassa suurlähettiläänä sekä YK:n palveluksessa New Yorkissa. Ennen presidentiksi tuloaan hän oli ulkoministeriön palveluksessa. Ahtisaari on ensimmäinen presidentti, joka on valittu suorilla kansanvaaleilla. Aiemmin valinnan ovat suorittaneet valitsijamiehet. Presidenttinä ollessaan Ahtisaari matkusti paljon sekä kotimaassa että ulkomailla. Tavoitteena oli tehdä joka kuukausi maakuntamatka johonkin päin Suomea.

Suomi liittyi EU:hun vuonna 1995 ja teki myöhemmin päätöksen liittymisestä myös Euroopan talous- ja rahaliittoon, EMU:un. Vuoden 1999 jälkipuoliskolla Suomi oli EU:n puheenjohtajana. Ahtisaari oli mukana ns. kolmen viisaan miehen ryhmässä, joka yritti löytää ratkaisua Kosovon kriisissä.

Ahtisaari on myös ensimmäinen presidentti, jonka toimikausi on rajoitettu kahteen vaalikauteen. Hän ei kuitenkaan asettunut ehdokkaaksi toiselle kaudelle, vaan valitsi siviiliuran talouselämän alalta.

Tarja Halonen (2000- )
Suomen ensimmäinen naispresidentti valittiin tiukan vaalitaiston jälkeen, vastaehdokas Esko Aho sai lähes yhtä paljon ääniä kuin Tarja Halonen. Oikeustieteen kandidaatti Tarja Halonen on sosiaalidemokraatti ja hän ehti olla kansanedustajana ja ministerinä kauan ennen presidentiksi tuloaan. Hän poikkeaa edellisistä presidenteistä muutenkin kuin sukupuoleltaan - hän asui vaalien aikaan avoliitossa nykyisen aviomiehensä kanssa. Lisäksi hän on seksuaalisten vähemmistöjen puolestapuhuja.

Halosen astuessa virkaansa Suomessa otettiin käyttöön uusi perustuslaki, jossa ylintä toimeenpanovaltaa on siirretty presidentiltä hallitukselle. Hallitusvaltaa käyttävät presidentti ja hallitus. Presidentti hoitaa edelleen ulkopolitiikkaa, mutta nyt yhteistoiminnassa hallituksen kanssa. Poliittiset ratkaisut tehdään myös yhteistoiminnassa hallituksen kanssa ja sen valmistelusta. Eduskunta hoitaa edelleen lainsäädäntätyön.

Tehdessään ensimmäisen valtiovierailun Ruotsiin keväällä 2000 Halonen onnitteli ruotsinsuomalaisia uudesta vähemmistölaista, joka oli juuri hyväksytty Ruotsissa. Hänen mielestään ruotsinsuomalaiset ovat osa ruotsalaista yhteiskuntaa ja ruotsinsuomalaiset ainoita, jotka voivat ajaa omia etujaan Ruotsissa. Halonen lisäsi, että Suomi haluaa käytännössä osoittaa tukevansa vähemmistöjen asemaa erilaisin toimenpitein.

Uusi valuutta euro otettiin käyttöön vuoden 2002 alussa.

presid1

Ristikko Suomen presidenteistä

Tema modersmål - finska