Oli pimeä ja satheinen syksy vyö. Se oli aika tyen. Sie saatot kuula vesinopat jokka löit maahan. Se oli erittäin kylmä. Puut molemilla puolen tietä nousit uhkaavina taivasta kohi. Oksat olit paksut ja leveät. Lehet oli puohneet ja ensimäinen halla oli maassa.
Täysikuu oli ainua valo pimeässä vyössä nuorele miehele joka marsi pitkilä askelheila tyhjää tietä myön. Hän oli vasta ollu hänen tyttöystävän kansa ja oli menossa kotia. Vaathet olit läpimärät ja tukka heilu ulos hupusta ja kiharroittit märkää ottaa vasten. Hänen käet olit pistetty plakkarhiin. Hänen saaphaat olit vähän rikki. Sokut olit läpimärät.
Yhtäkkiä nuori mies seisahti. Kylmä väry meni ja hän käänty kattomhaan jos sielä oli kukhaan hänen takana. Mutta sielä oli vain se tyhjä pimeä tie. Hän alko kulkea taasen. Vähän aian päästä hän kuuli kauhean äänen. Ääni kaiku koko mettässä.
Hän paleli ko ääni tuli hänen korhviin. Hänen silmät kiilut pölöstä. Siinä se oli taas, se ääni joka meni ytimen läpi. Hän näki kuuhaisen tien päälä. Oksat näytit raskheemille ja riiput kohta maahan saakka.
Yhtäkkiä jotaki hyppäsi hänen pääle ja hän lankesi silmälensä. Hän oli niin hirveän pölästynny että hän ei saattanu liikkua. Kuuhainen sieppasi kaulan ympäri nuorelta mieheltä ja käänsi hänet ympäri.
Sillon hän näki kasuvet siltä kuuhaiselta. Se oli Kauhea. Hänen hamphaat olit terävät ko naskali ja kiiltoset valkeat, nahka oli määntyny, Silmissä oli ilkeä kattanto. Niistä loisti “tappamahalu”. Sillon nuori mies tiesi ette kuolema ootti.
Jonku päivän jälkhiin hänen raato löyty. Se heilu puussa oksa kaulan läpi. Sisusta oli poiessa.
Elina Wanhatalo & Angelika Krutrök
Gårdbyskolan Korpilombolo
Mimmi.htm
